Kansanedustajien palkkaukseen on hyvä puuttua. Nyt kun asiaan on huomiota kiinnittänyt moni kansalainen, on hyvä ajatella asiaa vähän pitemmällekin. Esitän seuraavassa kolme teesiä:
Ensinnäkin oikea ratkaisu palkkaustuohtumukseen on siirtää valta kansanedustajien palkasta heiltä itseltään äänestäjille. Toiseksi, kansanedustajien valta päättää omasta valintatavastaan on suurempi ongelma kuin oikeus päättää omasta palkkauksestaan. Kolmanneksi, oikea ratkaisu molempiin ongelmiin on siirtää perustuslain viimekätinen säätämisvalta eduskunnalta kansalaisille.
1. Meillä kansalaisilla tulisi olla oikeus päättää kansanedustajien palkasta.
Ajatellaanpa nyt. Kohtuuttomaksi koettu palkka- ja muut työetuudet ovat vain seurausta siitä että kansanedustajat saavat itse päättää omasta palkastaan. Jos sinä saisit itse päättää omasta palkastasi, eläke-etuuksistasi, lomistasi ja erottamisperusteistasi, tuskin ihan tarkoituksella tekisit itsellesi epäedullista diiliä? En minä ainakaan.
Kansanedustajat ovat äänestäjien palkollisia. Me kansalaiset olemme kansanedustajien työnantajia. Meillä on siis moraalinen oikeus päättää kansanedustajien palkoista ja muista työsuhteisiin liittyvistä asioista. Meillä ei ole juridista oikeutta päättää kansanedustajien palkkauksesta, ei vielä.
Asiassa on tapahtunut hieman kuitenkin edistystä. Aiemmin kansanedustajat päättivät itse suoraan palkkansa suuruudesta. Nyt tehtävä on annettu häveliäästi "riippumattomalle palkkiotoimikunnalle". Tällainen komitea todellakin on olemassa. Riippumattomuuteen uskokoon ken haluaa.
Vaalit ovat tulossa. Nyt olisi oikea hetki vaatia hallitusohjelmaan kohtaa siitä että jatkossa kansalaiset päättävät palkollistensa palkoista.
2. Perusongelma on perustuslaissa
Eduskunnalla on täysi valta muuttaa Suomi kahdessa päivässä diktatuuriksi, perustuslailliseksi monarkiaksi tai vaikka suurta kurpitsaa palvovaksi kalifaatiksi jos niin hyväksi katsoo. Kyllä, ja täysin lain mukaan. Eduskuntahan käyttää Suomessa valtiovaltaa. Ei tarvita muuta kuin lakiesityksen julistaminen kiireelliseksi 5/6 enemmistöllä ja se on siinä.
Jos viimekätinen päätäntävalta perustuslaista Suomessa olisi kansalaisilla - eikä eduskunnalla - voisimme hetkessä säätää lain, jonka mukaan kansanedustajien palkkaus kuuluu kansalaisille.
3. Kansanedustajat päättävät myös omasta valinnastaan ja se on isompi ongelma kuin palkkaus.
Isollakaan palkalla ei ole merkitystä, ellei sitä saa. On olennaista huomata että kansanedustajat eivät päätä ainoastaan palkkauksestaan, vaan myös muista työsuhteensa asioista: Miten heidät valitaan. Kansanedustajien oikeus päättää omasta valintatavastaan on skandaali eikä kertakaikkiaan sovi demokratiaan. Se on vain piirun verran päässä siitä, että jokainen eduskunta voisi suoraan nimittää seuraavan eduskunnan.
Kansanedustajien palkka on konkreettinen asia, joka jokaisen on helppo mieltää. Silti tuskin kukaan olisi esittämässä edustamista alle minimipalkan eikä meillä toisaalta ole pelkoakaan siitä että palkka nousisi edustajien itse nostamana vuorineuvostasolle. Valtion budjetissa ei ole suurtakaan väliä, maksetaanko kansanedustajalle 2000 vai 8000 euroa kuussa. Kyseessä on moraalinen valinta, ei niinkään kansantaloudellinen.
Huonosta vaalitavasta koituvat seuraukset ovat kuitenkin monta mittaluokkaa ylimitoitettua palkkausta suuremmat. Tämän näkeminen ei vaan ole yhtä suoraviivaista, vaan asia pitää kaivaa esiin. Asian valottamiseksi, hypätäänpä hetkeksi Yhdysvaltoihin.
USA:ssa presidentillä on paljon valtaa ja vaalikampanjat ovat miljardikoneistoja. Vaikka presidentiksi pyrkiviä on kymmenittäin, vain kahdella on todelliset mahdollisuudet. Anglosaksinen voittaja-vie-kaiken vaalitapa on tehnyt sen, ettei Yhdysvalloissa ole koskaan syntynyt merkittävää poliittista ympäristöliikettä. Politiikan kaksinapaisuus on järjestelmäominaisuus, joka kärjistää muitakin yhteiskunnallisia liikkeitä oli sitten kyseessä
abortin vastustaminen tai naisten itsemäärämisoikeuksien puolustaminen, aseenkantoluvan puolustaminen tai vastustaminen.
Samanlainen eturyhmiin perustuva kenttäominaisuus vallitsee myös suomalaisessa yhteiskunnassa. Sen vuoksi et koskaan ole järjestelmässämme yksilö, vaan aina tietyn kategorian edustaja: opiskelija, työtön, työntekijä, yrittäjä, eläkeläinen, vammainen jne. Kussakin viranomaisen järjestelmässä voit olla vain yhtä ulottuvuutta kerrallaan. Kukaan ihminen ei kuitenkaan määrity vain yhden ominaisuuden perusteella. Tämä on ajattelumalli, jolla on kytköksensä poliittiseen edustamiseen, ehkä jopa juuret.
Sinähän voit äänestää vain yhtä puoluetta kerrallaan. Et voi kannattaa ehdokasta A yhdestä puolueesta ja ehdokasta B toisesta. Ei, siihen ei vaalitapamme anna mahdollisuutta. Tämä on vahva tapa totuttaa ihmiset yhden vaihtoehdon elämään.
Tilanne olisi naurettava ellei se olisi niin raivostuttava. Poliittisessa keskustelussa on useasti esitetty (tässäkin blogissa) paljon nykyistä kehittyneempiä vaalitapoja. Vaalitapoja joissa äänestäjä saa itse valita mitkä ovat täkeimpiä kriteerejä, valita ehdokkaita eri puolueista. Varmistaa ettei ääni mene kenellekään sellaiselle ehdokkaalle, jonka ei tahdo tulla valituksi. Vaalitapoja, joissa taktikointi on tuntemattomuus, koska se ei hyödytä mitään.
Mihin kaikki nämä edistyneet ja nykyaikaiseen yhteiskuntaan hyvin istuvat ehdotukset kaatuvat? - "Ei mene läpi." Toisin sanoen, eivät kansanedustajat tahdo muuttaa vaalitapaa sellaiseksi, jossa heidän valintamahdollisuutensa heikkenisivät. Vielä vähemän tahtovat puoluejohtajat sellaista vaalitapaa, jossa puoluejohdon valta vähenee ja äänestäjien lisääntyy. Ei suin surminkaan! Nyt Suomessa esillä oleva vaalitavan muutos on poliittisen eliitin torjuntavoitto. Useita vuosia on tuotu esiin d'Hondtin vaalitavan puutteet. Vaikka tarjolla olisi todella paljon parempia vaihtoehtoja, valitaan "realistinen" malli, jolla voidaan vastata minimaalisen kosmeettisesti vakaviin puutteisiin. Eli juuri mikään ei muutu, mutta voidaan sanoa että "onhan tätä uudistettu ja nyt pitää katsoa miten systeemi toimii seuraavat 50 vuotta, ei pidä hätiköidä vaan kerätä kokemuksia.
Ei, ei ja ei.
Olen lopen kyllästynyt tällaiseen holhoavaan puheeseen. Se ei ole teidän asianne olla tyytyväisiä ja päättää että näillä mennään seuraavat 50 vuotta. Se on minun asiani, meidän kansalaisten asia.
Mitä meillä on vaihtoehtoja? - katsotaanpa:
a) Voimme järjestää kansalaisten palkkakomitean: Esim. niin että satunnaisotannalla kysytään sopivaa kansanedustajien kuukausipalkkaa ja mediaanipalkka on se sopiva. Tämä ei suoraan muuta mitään, mutta näin syntyvällä päätöksellä on moraalisesti suurempi legitimiteetti kuin edustajien itse säädättämällä palkkauksella.
b) Voimme järjestää kansalaisten vaalitapakomitean: Samoin satunnaisotannalla valitaan porukkaa tekemään yksi tai useampia ehdotuksia vaalitavasta. Näistä voidaan järjestää kansanäänestys - ei siihen eduskuntaa tarvita. Hyvä web-serveri ja pankkitunnuksilla tunnistautuminen riittää. Jälleen: tällä ei ole mitään suoria juridisia vaikutuksia, mutta jälleen uskottavuus on suurempi kuin kansanedustajien ja puolueiden itse itselleen säätämissä vaalilaeissa.
c) Voimme järjestää kansalaisten perustuslakikomitean: Tämä voisi toimia samoin satunnaisotannalla. Perustuslaki on liian syvällinen jätettäväksi vain yhden komitean haltuun. Ehkä kansankomiteoita voisi olla useampiakin? Kansanäänestys perustuslaista voitaisiin tehdä samoin kuin edellä; netissä ja nettipankkitunnuksin. Ei edelleenkään suoraa juridista vaikutusta, mutta johan on kumma jos ei ala tapahtua jos tällaiseen saadaan iso väki mukaan.
ja lopuksi, viimeisenä vaihtoehtona:
d) Jos edelleenkään meno ei muutu, vaikka olemme itse säätäneet itsellemme sopimukset ohi kehityksestä jälkeen jääneen eduskunnan, mennään sitten yleislakkoon!
