Tämä on avoin kirje Vasemmistoliiton vasta eronneelle puheenjohtajalle, Suvi-Anne Siimekselle.
Kyllästyit sitten riitelevään puolueesesi ja erosit. Erityisesti huomioni kiinnittyi perusteluusi "En halua olla tukemassa Jaakko Laakson läpimenoa eduskuntavaaleissa, samassa vaalipiirissä". (Lainaus ulkomuistista) Asia on selvä kuin pläkki: Suhteellinen TäsmäVaali, STV, ratkaisisi tämänkin ongelman. Lisäksi STV:llä voisi olla puolueen sisäistä riitelyä rauhoittava tekijä. - Miten ihmeessä?
STV:ssä tietyn poliittisen suuntauksen menestys vaaleissa ei ole riippuvainen vaaliteknisestä yhtenäisyydestä. STV:n vallitessa Vasemmistoliitto voisi rauhassa jakaantua kahdeksi puolueeksi ja säilyttää kokonaiskannatuksensa eduskunnassa. Kannatus voisi noustakin, tokihan kansalaiset mielummin äänestävät aatteellisesti yhteinäisiä kuin sisäisesti hajanaisia puolueita. Eduskunnassa nämä ryhmät voisivat toimia välillä yhteistyössä, välillä erikseen, suoraan aatteellisten erojensa mukaisesti. Reilusti.
"Pakkoavioliitto" on se, mikä on saanut Vasemmistoliiton niin riitaiseksi. Tietoisuus siitä, että hajaantuneena ei ole mahdollisuuksia kuin murusiin. Tietoisuus siitä, että yhdessä on liikaa riitoja.
Suvi-Anne Siimes, olit rohkea kuin teit tilanteesta johtopäätökset henkilökohtaisella tasolla. Vielä ennen edustajankautesi loppua on sinulla mahdollisuus vetää johtopäätökset poliittisen systeemin tasolla ja puhua STV:n puolesta.
torstaina, maaliskuuta 09, 2006
maanantaina, helmikuuta 20, 2006
Demokraattisempi osakeyhtiö
Mieleeni tuli äänivaltalaisen suoran edustamisen teorian laajennus talousjärjestelmän puolelle.
- Aiemminhan olemme tutkineet erilaisia malleja, joissa (kansalais)edustajat voisivat mahdollisesti ketjuttaa edustajuuttaan eteenpäin. Ketjuttamisessa on kuitenkin tiettyjä ongelmia siinäkin tapauksessa, että se perustuu vapaaehtoisuuteen ja on milloin tahansa jokaisen ketjun jäsenen katkaistavissa. Yllättäen, koko osakeyhtiöjärjestelmä pyörii käytännössä ketjuuntumisen tuoman ylimääräisen valtaedun ympärillä. Jotkut kutsuvat sitä valtapeliksi, jotkut kapitalismiksi.
Yhtenä kapitalismin ongelmista pidetään seuraavaa ilmiötä. Yhtiö A omistaa 51% Yhtiö B:stä, joka omistaa 51% Yhtiö C:stä, joka taas omistaa 51% yhtiö D:stä. Kun herra X omistaa 51% Yhtiö A:sta, käyttää hän määräävää päätösvaltaa koko yritysketjussa A -> B -> C -> D.
A:n suhteen hänen määräysvaltansa on kiistaton. Jos tarkastellaan lopullista omistajuutta, on se B:ssä 0.51 * 0.51 = 0.2601, C:ssä 0.2601 * 0.51 = 0.132651 ja lopulta D:ssä 0.067652. Yhtiö D:tä siis hallitaan määräävästi 6,8% omistusosuudella. - Kuulinko jonkun sanovan "USA:n presidentinvaalit?" ;-)
Missä siis yleinen ja yhtäläinen äänioikeus? Ainakin seuraavankaltaisia malleja voitaisiin ajatella yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden saattamiseksi osaksi yhteiskunnan taloudellista sfääriä.
Malli 1: Lainsäädännöllisellä tasolla määritellään, että kaikissa osakeyhtiöissä vähemmistöomistajalla on oikeus osallistua yhtiön toisessa yhtiössä käytäviin äänestyksiin ensimmäisen yhtiön omaaman äänivallan suhteessa.
Malli 2: Sallitaan nykyinen käytäntö, mutta mahdollisestaan myös tässä esitetty hierarkisesti avoin äänestys. Tällöin, jos yhtiö A omistaa B:n 100 000 äänivaltaisesta osakkeesta 10 000, ja yhtiö A:n omistus jakautuu herra X:n 70% ja rouva Y:n 30% välillä, voi herra X käyttää yhtiö B:n osakekokouksessa 0.7 * 10 000 = 7000 ääntä ja rouva Y 0.3 * 10 000 = 3000 ääntä.
Mitä seurauksia hierarkisesti avoimella äänestyksellä olisi osakeyhtiöiden toimintaan? Joku voisi väittää, että se haittaisi operatiivista toimintaa, koska yhtiössä ei saataisi välttämättä aikaiseksi yksiselitteistä päätöstä.
Väitteeni on että se ei voisi haitata operatiivista toimintaa, koska mahdollinen ei-yksiselitteinen päätös ei koske tuotannollista toimintaa, vaan aggregaattitason ratkaisua, eli sitä, mitä päätöstä kannatetaan toisen organisaation päätöksentekotilanteessa. Jos X:n ja Y:n erimielisyys ei johdu eri intresseistä, vaan eri arviosta, voisi väittää, että hierarkisesti avoin äänestys johtaisi informaation hienojakoisempaan prosessointiin ennen tuotannollista päätöstä, jolloin sillä olisi keskimäärin tuotannollisia päätöksiä parantava vaikutus.
Jos X:n ja Y:n erimielisyys ei johdu eri arvioista, vaan eri intresseistä, johtaa hierarkisesti avoin äänestys tässäkin tapauksessa keskimäärin useammin kansantaloudellisesti tehokkaampiin tuotannollisiin päätöksiin. Peruste: Se eliminoi nykyjärjestelmän tapaukset, joissa Y:n ja Z:n (missä Z on yhtiö B:n merkittävä suora omistaja) yhteenlaskettu äänivalta yhtiö B:n jää vähemmistöön, vaikka niiden suoralla omistuksella mitattu yhteinen äänivalta olisi muodostanut enemmistön.
Päättely on seuraava: Jos Y ja Z preferoivat vaihtoehtoa P yli Q:n ja niiden äänivalta on (suoraan mitattuna) yli 51%, on niiden kannattama tuotannollinen päätös keskimäärin kansantaloudellisesti tehokkaampi kuin minkään vähemmistön kannattama päätös.
Tässä on tiettyä yhtäläisyyttä Matti Hyryläisen konsumistiseen yhtiömalliin, jossa yhtiö A voi omistaa yhtiö B:n vain 100% tai ei ollenkaan.
Itse olen aiemmin esittänyt yhtenä mahdollisuutena Hyryläisen mallin lievennettyä versiota, jossa yhtiön omistusoikeutta toisesta yhtiöstä ei olisi rajoitettu, mutta jossa ristiinomistus olisi kielletty. Yhdistämällä ristiinomistuksen kielto sekä yleinen ja yhtäläinen, hierarkisesti avoin äänioikeus, voisi aikaansaada varsin mielenkiintoisen osakeyhtiömallin.
Olisikohan se oikeisto- vai vasemmistopuolue, joka lähtisi tällaista ajamaan...?
- Aiemminhan olemme tutkineet erilaisia malleja, joissa (kansalais)edustajat voisivat mahdollisesti ketjuttaa edustajuuttaan eteenpäin. Ketjuttamisessa on kuitenkin tiettyjä ongelmia siinäkin tapauksessa, että se perustuu vapaaehtoisuuteen ja on milloin tahansa jokaisen ketjun jäsenen katkaistavissa. Yllättäen, koko osakeyhtiöjärjestelmä pyörii käytännössä ketjuuntumisen tuoman ylimääräisen valtaedun ympärillä. Jotkut kutsuvat sitä valtapeliksi, jotkut kapitalismiksi.
Yhtenä kapitalismin ongelmista pidetään seuraavaa ilmiötä. Yhtiö A omistaa 51% Yhtiö B:stä, joka omistaa 51% Yhtiö C:stä, joka taas omistaa 51% yhtiö D:stä. Kun herra X omistaa 51% Yhtiö A:sta, käyttää hän määräävää päätösvaltaa koko yritysketjussa A -> B -> C -> D.
A:n suhteen hänen määräysvaltansa on kiistaton. Jos tarkastellaan lopullista omistajuutta, on se B:ssä 0.51 * 0.51 = 0.2601, C:ssä 0.2601 * 0.51 = 0.132651 ja lopulta D:ssä 0.067652. Yhtiö D:tä siis hallitaan määräävästi 6,8% omistusosuudella. - Kuulinko jonkun sanovan "USA:n presidentinvaalit?" ;-)
Missä siis yleinen ja yhtäläinen äänioikeus? Ainakin seuraavankaltaisia malleja voitaisiin ajatella yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden saattamiseksi osaksi yhteiskunnan taloudellista sfääriä.
Malli 1: Lainsäädännöllisellä tasolla määritellään, että kaikissa osakeyhtiöissä vähemmistöomistajalla on oikeus osallistua yhtiön toisessa yhtiössä käytäviin äänestyksiin ensimmäisen yhtiön omaaman äänivallan suhteessa.
Malli 2: Sallitaan nykyinen käytäntö, mutta mahdollisestaan myös tässä esitetty hierarkisesti avoin äänestys. Tällöin, jos yhtiö A omistaa B:n 100 000 äänivaltaisesta osakkeesta 10 000, ja yhtiö A:n omistus jakautuu herra X:n 70% ja rouva Y:n 30% välillä, voi herra X käyttää yhtiö B:n osakekokouksessa 0.7 * 10 000 = 7000 ääntä ja rouva Y 0.3 * 10 000 = 3000 ääntä.
Mitä seurauksia hierarkisesti avoimella äänestyksellä olisi osakeyhtiöiden toimintaan? Joku voisi väittää, että se haittaisi operatiivista toimintaa, koska yhtiössä ei saataisi välttämättä aikaiseksi yksiselitteistä päätöstä.
Väitteeni on että se ei voisi haitata operatiivista toimintaa, koska mahdollinen ei-yksiselitteinen päätös ei koske tuotannollista toimintaa, vaan aggregaattitason ratkaisua, eli sitä, mitä päätöstä kannatetaan toisen organisaation päätöksentekotilanteessa. Jos X:n ja Y:n erimielisyys ei johdu eri intresseistä, vaan eri arviosta, voisi väittää, että hierarkisesti avoin äänestys johtaisi informaation hienojakoisempaan prosessointiin ennen tuotannollista päätöstä, jolloin sillä olisi keskimäärin tuotannollisia päätöksiä parantava vaikutus.
Jos X:n ja Y:n erimielisyys ei johdu eri arvioista, vaan eri intresseistä, johtaa hierarkisesti avoin äänestys tässäkin tapauksessa keskimäärin useammin kansantaloudellisesti tehokkaampiin tuotannollisiin päätöksiin. Peruste: Se eliminoi nykyjärjestelmän tapaukset, joissa Y:n ja Z:n (missä Z on yhtiö B:n merkittävä suora omistaja) yhteenlaskettu äänivalta yhtiö B:n jää vähemmistöön, vaikka niiden suoralla omistuksella mitattu yhteinen äänivalta olisi muodostanut enemmistön.
Päättely on seuraava: Jos Y ja Z preferoivat vaihtoehtoa P yli Q:n ja niiden äänivalta on (suoraan mitattuna) yli 51%, on niiden kannattama tuotannollinen päätös keskimäärin kansantaloudellisesti tehokkaampi kuin minkään vähemmistön kannattama päätös.
Tässä on tiettyä yhtäläisyyttä Matti Hyryläisen konsumistiseen yhtiömalliin, jossa yhtiö A voi omistaa yhtiö B:n vain 100% tai ei ollenkaan.
Itse olen aiemmin esittänyt yhtenä mahdollisuutena Hyryläisen mallin lievennettyä versiota, jossa yhtiön omistusoikeutta toisesta yhtiöstä ei olisi rajoitettu, mutta jossa ristiinomistus olisi kielletty. Yhdistämällä ristiinomistuksen kielto sekä yleinen ja yhtäläinen, hierarkisesti avoin äänioikeus, voisi aikaansaada varsin mielenkiintoisen osakeyhtiömallin.
Olisikohan se oikeisto- vai vasemmistopuolue, joka lähtisi tällaista ajamaan...?
torstaina, helmikuuta 09, 2006
Reality President, Todellakin
Siitä lähtien kun tutustuin STV:hen, olen kannattanut yksikierroksista presidentinvaalia. Jopa nykyinen ns. kaksivaiheinen vaalitapa voitaisiin toteuttaa yhdellä kierroksella: Äänestäjä täyttäisi presidenttiehdokkaat paremmuusjärjestykseen. (Virtuaaliselle) toiselle kierrokselle pääsisivät ne kaksi ehdokasta, jotka saivat eniten ykkössijoja. Toinen kierros toteutettaisiin siten, että jokaisesta lipusta katsottaisiin, kumpi toisen kierroksen ehdokkaista on rankattu korkeammalle sijalle. Vaalilipun merkintä Niinistö sijalla 2. vastaan Halonen sijalla 5. antaisi siten toisella kierroksella yhden äänen Niinistölle.
...Tästä on tietenkin lyhyt matka STV:hen.
Toisessa kierroksessa on silti jotain. Onko se vain karnevaalihumua? Paljon on puhuttu politiikan viihteellistymisestä. Omaan silmääni hyppäsi toimittajien tapa haastatella ehdokkaita ja kysyä heiltä kampanjan aikana ehdokkaiden tuntemuksista ja aikomuksista suhteessa kampanjaan. Loppumetreillä jo muisteltiin lämmöllä vaaliväittelyiden kohokohtia ja mokia sekä esitettiin kooste tyyliin "Jääkiekon MM-kisat, komeimmat maalit". Poliittisten sisältöjen sijasta viimeiseksi - ja siten arvokkaimpaan asemaan nostettiin - paitsi kampanjan ulkoisia arvoja, ehdokkaiden omakohtaisesti koettu ja samastumiskohteen tarjoava tarina ehdokkuudestaan. Mitään tällaista ei ollut 6 vuotta sitten.
"Reality"-TV:n vaikutus on ällistyttävän suuri. Jollain tavalla tämä tuntuu kaivavan maata rationaalisen kansalaiskeskustelun alta vieläkin enemmän kuin ehdokkaiden esiintyminen puhtaissa viihdeohjelmissa. Viihteen sulautuminen osaksi objektiivisena esiintyvää tiedonvälitystä on salakavalampi prosessi. En tarkoita, että TV:n toimittajat olisivat tehneet poliittisen journalisminsa huonosti. Kyse on pikemminkin siitä, että vaalikamppailulle ilmaantuu poliittiselle keskustelulle täysin vieras viihteen kehys. Tässä ilmapiirissä on turha puhua yhden presidentinvaalikierroksen tehokkuudesta ja rationaalisuudesta.
Kahdelle kierrokselle voidaan kuitenkin esittää myös rationaalisia perusteita. Jos äänestäjä haluaa todella uhrata paljon energiaa jotta voisi varmistua että antaa äänensä omalta kannaltaan parhaalle ehdokkaalle ja samaan aikaan uhraa energiaansa kärkiehdokkaiden välisen paremmuuden pohtimiseen, saattaa kaksi kierrosta tietyissä tapauksissa olla tehokkaampi päätöksentekomuoto. (Yhden kierroksen vaaleissahan äänestäjä ei voi välttämättä olla varma kärkiehdokkasita, joten äänestäjä saattaa joutua varmuuden vuoksi päättämään useamman kärkiehdokkaan joukosta, silloinkin kun ne eivät kuulu hänen kärkipreferensseihinsä. Todettakoon kuitenkin, että tämä etu on aika marginaalinen.
Kyse on paitsi viihteestä, myös mahdollisesti eräänlaisesta illusorisesta demokratian maksimoinnista: "Hei, mitä enemmän kierroksia, sitä useammin pääsen äänestämään, eli sitä enemmän voin vaikuttaa!" - vai mitä?...
- Alan pikku hiljaa ymmärtää niitä amerikkalaisia, jotka kirkkain silmin kehuvat täysin järjetöntä presidentinvaalitapaansa "täydellisen demokraattiseksi". Tällainen illuusio syntyy, kun tarkastellaan omaa välitöntä toimintaympäristöä eikä järjestelmää kokonaisuutena.
...Tästä on tietenkin lyhyt matka STV:hen.
Toisessa kierroksessa on silti jotain. Onko se vain karnevaalihumua? Paljon on puhuttu politiikan viihteellistymisestä. Omaan silmääni hyppäsi toimittajien tapa haastatella ehdokkaita ja kysyä heiltä kampanjan aikana ehdokkaiden tuntemuksista ja aikomuksista suhteessa kampanjaan. Loppumetreillä jo muisteltiin lämmöllä vaaliväittelyiden kohokohtia ja mokia sekä esitettiin kooste tyyliin "Jääkiekon MM-kisat, komeimmat maalit". Poliittisten sisältöjen sijasta viimeiseksi - ja siten arvokkaimpaan asemaan nostettiin - paitsi kampanjan ulkoisia arvoja, ehdokkaiden omakohtaisesti koettu ja samastumiskohteen tarjoava tarina ehdokkuudestaan. Mitään tällaista ei ollut 6 vuotta sitten.
"Reality"-TV:n vaikutus on ällistyttävän suuri. Jollain tavalla tämä tuntuu kaivavan maata rationaalisen kansalaiskeskustelun alta vieläkin enemmän kuin ehdokkaiden esiintyminen puhtaissa viihdeohjelmissa. Viihteen sulautuminen osaksi objektiivisena esiintyvää tiedonvälitystä on salakavalampi prosessi. En tarkoita, että TV:n toimittajat olisivat tehneet poliittisen journalisminsa huonosti. Kyse on pikemminkin siitä, että vaalikamppailulle ilmaantuu poliittiselle keskustelulle täysin vieras viihteen kehys. Tässä ilmapiirissä on turha puhua yhden presidentinvaalikierroksen tehokkuudesta ja rationaalisuudesta.
Kahdelle kierrokselle voidaan kuitenkin esittää myös rationaalisia perusteita. Jos äänestäjä haluaa todella uhrata paljon energiaa jotta voisi varmistua että antaa äänensä omalta kannaltaan parhaalle ehdokkaalle ja samaan aikaan uhraa energiaansa kärkiehdokkaiden välisen paremmuuden pohtimiseen, saattaa kaksi kierrosta tietyissä tapauksissa olla tehokkaampi päätöksentekomuoto. (Yhden kierroksen vaaleissahan äänestäjä ei voi välttämättä olla varma kärkiehdokkasita, joten äänestäjä saattaa joutua varmuuden vuoksi päättämään useamman kärkiehdokkaan joukosta, silloinkin kun ne eivät kuulu hänen kärkipreferensseihinsä. Todettakoon kuitenkin, että tämä etu on aika marginaalinen.
Kyse on paitsi viihteestä, myös mahdollisesti eräänlaisesta illusorisesta demokratian maksimoinnista: "Hei, mitä enemmän kierroksia, sitä useammin pääsen äänestämään, eli sitä enemmän voin vaikuttaa!" - vai mitä?...
- Alan pikku hiljaa ymmärtää niitä amerikkalaisia, jotka kirkkain silmin kehuvat täysin järjetöntä presidentinvaalitapaansa "täydellisen demokraattiseksi". Tällainen illuusio syntyy, kun tarkastellaan omaa välitöntä toimintaympäristöä eikä järjestelmää kokonaisuutena.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)